Tunne jota en enää koskaan halua kokea!
Tänään sain kokea kauhun hetkiä ja luulin jo menettäväni Toukon lopullisesti.
Oltiin Toukon kanssa työpäivän päätteeksi lenkillä ja samalla mentiin koirapuistoon vähän tuhlaamaan energiaa.
Yhtäkkiä kesken kaiken Toukon suu rupesi vaahtoamaan hulluna ja tyyppi meni täysin veteläksi ja hakeutui viimeisillä voimilla syliin.
Mulle iski täysi paniikki ja luulin jo, että Touko on syönyt jotain myrkkyä. Siinä kauheassa paniikissa pyysin koirapuistossa ollutta naista ajamaan meidät lähimpään eläinlääkäriin. Touko istui voimattomana sylissä automatkan. Kiireellä kannoin Toukon eläinlääkäriin ja kerroin tilanteen.
Pääsimme välittömästi lääkäriin tutkittavaksi ja Toukolle annettiin lisähappea. Onneksi lääkärin tutkiessa Toukon tila rupesi paranemaan ja Touko alkoi palautua normaaliksi.
Tutkimusten myötä lääkäri totesi, että Toukolla ei ole välitöntä vaaraa ja hänellä oli todennäköisesti brakykefaalinen syndrooman aiheuttama hengitysvaikeus, joka oli johtanut melkein Toukon pyörtymiseen. Tämä on kuulemma yleistä lyttykuonoisilla koirilla. Tieto helpotti suuresti, että mistään hengenvakavasta ei ollut kyse. Lääkäri suositteli kuitenkin Toukolle jatkotutkimuksia.
Koko ilta taitaa kuitenkin mennä Toukoa tarkkaillessa ja oman mielen rauhoittelemisessa. Touko pelästytti kyllä kunnolla, mutta onneksi tyyppi on nyt taas kunnossa <3
Olen aiemminkin todennut tämän, että koira on perheenjäsen ja jo menettämisen pelko tuntuu kauhealta. Usein sitä ei ymmärrä, jos ei ole itse omistanut lemmikkiä ja joutunut kokemaan menettämisen pelkoa.
PS. Kiitos koirapuiston naiselle, joka vei meidät eläinlääkäriin.
